Hof ja Praha - Canzonetta –kuoron matka kesäkuussa 2002 (Mirja Vilpponen)

 

9.6.2002 Sunnuntai

”Hyvät matkustajat: Tässä koneessa on kaksi ylimääräistä matkustajaa. Mikäli löytyy kaksi vapaaehtoista, jotka suostuvat siirtämään matkaansa seuraavalle lennolle, Finnair maksaa heille korvausta 150 € kummallekin.”

Olemme vasta Joensuun lentokentällä. Nyt olisi viimeinen tilaisuus perua koko reissu, ottaa rahat ja jäädä Joensuuhun viettämään aurinkoista lomaa. Vapaaehtoisia ei tunnu löytyvän ainakaan Canzonetta –kuoron joukosta. Kuluu reilu varttitunti. Odotamme. Lievän painostuksen ja korvaussumman nostamisen jälkeen löytyy kaksi henkilöä jotka suostuvat jäämään. Kone pääsee ilmaan. Matka on alkanut.

On Ension nimipäivä. Sen kunniaksi juomme kahvit ilmassa.

Helsingistä lähteminen sujuu onneksi sujuvammin. Ketään ei yritetä lahjoa jäämään koneesta. Pääsemme jälleen ilmaan. Piipposen Pekan kanssa kertailemme menneitä tapahtumia (Leenan selän takana) ja kilistämme tulevalle matkalle. Näin ruuan ja rupattelun merkeissä lento Prahaan kuluu yllättävän nopeasti.

Linja-autossa on tunnelmaa…

Rouva Weber on meitä bussin kanssa vastassa Prahan lentokentällä. Hän toivottaa entiset ja uudet ystävät tervetulleiksi matkalle Hofiin. Matkaa onkin riittävästi. Maisemat ovat meille uusia. Rypsipeltoja, vanhoja kirkkoja ja linnoja. Viljapeltoja jotka tunnistetaan ohraksi. Ruista ei näy. Onneksi on oma ruisleipä matkalaukussa. Tarinat ja vitsit vaihtuvat samaa vauhtia maisemien kanssa. Näin pidämme osaltamme yllä suullista kansanperinnettä.

Pysähdymme syömään ennen Saksan rajaa. Ne syövät, joilla on korunoita kukkarossa. Syöminen piristää – ja tsekkiläinen olut. Tarinat bussissa elpyvät jälleen. Tunnelma on tosin jo unelias, kellohan lähentelee jo puoltayötä. Vain puhelimet piippailevat kiihkeästi viestejä. Aamun tunteina pääsemme kalllistamaan päämme Quality-hotellin suureen, pehmeään höyhentyynyyn. Osa matkalaisista jatkaa vielä ystäväperheiden koteihin.

10.6. maanantai

Monenlaisten unennäkyjen jälkeen on hyvä saada ravitsevaa aamiaista. Huomaamme että täällä ruuat ovat todella ravitsevia ja maukkaita. Pohjois-Karjala projekteja ei noudateta ainakaan käytännössä. Sää on tuulinen ja harmaa, mutta se ei meitä säikytä. Ohjelmaa on kuitenkin sen verran, että helle olisi vain haitaksi. Siis oivat puitteet tutustua Hofiin kiertoajelulla. Rouva Elfriede Krebs  on oppaana ja Raimo tulkkaa suomeksi. 

Hof on perustettu virallisesti v. 1214. Kuulemme että asukkaita on 50 500  joista yli 50 –vuotiaita 21 000. Koska nuoria on suhteessa vähän, heistä pidetään hyvää huolta. Kaupunki on mm. perustanut asuinalueita erityisesti nuoria perheitä varten. ”Mitkä kaksi asiaa yhdistävät Rooman ja Hofin: molemmissa nimissä on keskellä o –kirjain ja molemmat on rakennettu seitsemälle kukkulalle.” (saks. Rom, Hof) Ajamme bussilla eräälle näistä kukkuloista. Koko kaupunki näkyy sieltä koko kauneudessaan. Tutustumme kaupunginosaan, jonka kadut on nimetty ystävyyskaupunkien mukaan. Ajamme mm. JoensuuStrassen läpi.

Uusien maisemien näkeminen avaa uusia väyliä myös ihmisen ajatuksille.

Kiertoajelu päättyy Michaelinkirchen viereen. Käymme kokeilemassa kirkon akustiikkaa. Äänentuottaminen tuntuu vaikealta ja äänet on hakusessa. Onkohan meillä tarkoitus pitää oikeasti konsertti tällä reissulla...?

Hofin kaupunki tarjoaa päivällisen raatihuoneessa. Siellä on mukana kaupungin pormestari Hans Pechstein ja Saksa-Suomi seuran jäseniä. Pormestari toivottaa meille laulamisen intoa ja iloitsee tästä kuorovierailusta koska se lisää Joensuun ja Hofin välistä yhteistyötä - ei ainoastaan paperilla vaan myös käytännössä. Pentti lausuu Canzonetta –kuoron puolesta Joensuun kaupungin virallisen tervehdyksen ja ojentaa lahjat. Herkullisen aterian jälkeen jokainen kuorolainen saa Hof –mukin muistoksi vierailusta.

Kirkkokonsertin harjoitus St. Marien kirkossa tuntuu sekavalta kuten harjoitukset  aina ennen konserttia. Tämähän on vain tietysti jotain jetlagia kun kaikki laulut laskee ja toiset tuntuu taas kokonaan vierailta. Täytyy vain toivoa, että henki tulee päälle sitten konsertissa.  Kukaan ei uskalla tulkita Pekan ilmeitä, ja hänkin näköjään haluaisi turvautua kuoron viereen kannettuun sähkösoittimeen.

Kävely hotellille harjoituksen jälkeen tekee hyvää. Sitten vain valmistautumaan iltaa varten. Nuotit kansioon järjestykseen ja ilmettä silmään. Minna laittaa kansioonsa yhden nuotin väärinpäin – ihan vain testatakseen miten pokka pitää konsertissa. Illalla Marienkirche täyttyy odottavasta yleisöstä.  Se kohottaa konsertin tunnelmaa ja laulajien mielialaa. Seuraamme jokaisen laulun jälkeen Pekan ilmeitä. Niistä ja yleisön aplodeista päätellen konsertti menee odotettua paremmin. Kuorolaulun henki on kaikesta päättäen päällä!

Duo Piacevole lumoaa yleisön soitollaan. Enskan yksinlaulu ja Kaisan ja Pentin duetot nostavat tunnelmaa entisestään. Yleisö vain lämpenee konsertin loppua kohti. Voimme tyytyväisenä todeta että meillä on ollut hyvä konsertti.

11.6. tiistai

Bussi vie meidät Theresiensteinhuvilaan, jossa on maallinen konsertti illalla. Tämä kauniisti koristeltu huvila on saanut nimensä Ludvig I:n puolison Therese Charlotten mukaan. Ympärillä on Saksan vanhin puisto. Siellä on mm. kasvitieteellinen puutarha.

Konserttisali on erikoinen vanha sali ilman mahtavaa jälkikaikua. Tulee mieleen lapsuudesta vanha työväentalo narisevine lattioineen.  Äänenavaus alkaa, meille tuodaan sähkösoitin, koska villahuovalla peitetty piano on jostain syystä käyttökiellossa. Piano on hiljaa.

Tämä harjoitus menee hyvin. Mieli on korkealla ja laulut  tuttuja laulajille. Kerran jännitettyjä. Jälleen huomataan hofilainen vieraanvaraisuus: meille on varattu kahvia ja virvokkeita viereiseen saliin ja harjoituksen jälkeen ruoka alakerran ravintolassa. Ruokahalun lisäämiseksi meille jaetaan kupongit, joilla  saamme ruuan ja juoman. Laulajat ovat tyytyväisiä, kun saavat sashlikit ja perunat eteensä. Ja tietysti oluet. Pekka saa kolme ruoka-annosta, joista hän saa syödä vain viimeisen ja haistaa kahta ensimmäistä.

Ruuan jälkeen alkaa konserttiin keskittyminen, jonka jokainen viettää omaan tahtiinsa. Pieni luontoaktivistiryhmämme tutustuu kasvitieteelliseen puutarhaan. Sää on epäilyttävä, sade roikkuu ilmassa mutta se ei säikytä. Ihailemme pioneita, unikkoja, ja  löydämme yrttejä mitä erilaisimpiin vaivoihin.

Ennen illan konserttia harjoittelemme vielä Jaakko kullan tahdissa lavalle marssimista. ”Jaakkokulta” hyytyy kuoron huulille, kun Pekka astuessaan lavalle liukastuu, kaatuu ja saa sähkösoittimen syliinsä. Onneksi ennestään kipeä selkä ei pahentunut ja soitinkin toimii vielä.

Vanha konserttisali täyttyy yleisöstä ja kuoron Jaakko kulta onnistuu tällä kertaa niin että kaikki pysyy jaloillaan. Konsertti on hieno kokonaisuus, johon oman värinsä antavat viime tipassa opitut kiihtelysvaaralaiset kansanlaulut sooloineen sekä Tapsan ja Jarin duo. Pekalle ojennetaan valtavan suuri kukkakimppu. Bussissa se ojennetaan edelleen laulun kera ensimmäistä hääpäiväänsä viettäville Annelle ja Tuomolle.

Konsertin  jälkeen istumme iltapalalla Theresiensteinin huvilan salissa. Huokaus käy monen mielessä: urakka on ohi ja nyt alkaa loma.  Kun on alkuun päästy niin laulua jatketaan vielä hotellin ravintolassa. Henki ei hellitä otettaan. Taidot kehittyvät kohisten: Pekan opettamat Afrikkalaiset laulut ja rytmit irtoavat kuin itsestään. Samoin Viron kieli: ”kui sul tuju hea siis käsi kokkulöö …”  Minnan kiihtyvässä tempossa ei kädet osu kuitenkaan ihan tarkasti omaan nenään ja korvaan, mutta vieruskaverin polviin sitäkin paremmin.

12.6. keskiviikko

Retkipäivä Hofin ympäristöön: Ajelemme bussilla mutkaista tietä läpi puistomaisten kauniiden maisemien. Haukat saalistavat aukeilla pelloilla. Näemme myös kun ”lampaat hiljaisna laitumella käy”.  Lienee Eino J. nähnyt saman näyn sielunsa silmillä: aidattu niitty vierivieressä lampaita – varmaan sata päätä.

Tutustumme Markneukirchenin soitinmuseoon.Opas kertoo, että siellä on yli 3000 soitinta eri puolilta maailmaa ja eri aikakausilta. Bad Elster on kylpylä, jossa on terveellisiä lähteitä kylpemistä ja juomista varten. Tiedä miten terveellistä myös laulajalle. Siis maistamme. Tuloksena on toteamus: terveellinen ei ole välttämättä aina maukasta.

Lähellä Bad Elsteriä on 465 m korkea näköalapaikka torneineen: Bismarcksäule. Nimensä veroisesti sieltä on komeat näköalat  Vogtlandin alueelle. Komeat puitteet picknickille. Sää on tosi kylmä ja tuulinen, mutta isäntäväellä on lämmintä ruokaa mukana. Istumme pöydän ääressä kylki kyljessä hampaat kalisten. Yritämme lämmittää toisiamme kertomalla levottomia juttuja. Nauraminen lämmittää. Kuulen rouva Krebsin sanovan että tätä aluetta sanotaan Baijerin Siperiaksi. Täällä taitaa olla hyisiä säitä muulloinkin. Ilma lämpenee kuitenkin matkan edetessä. Kun olemme jälleen Hofissa aurinko lämmittää jo kuumasti.

Vierailemme retkemme lopuksi vanhainkoti Camillassa. Laulamme siellä muutaman laulun hieman käheästi, mutta täydestä sydämestä. Kiitospuheen asukkaiden puolesta pitää pyörätuolissa istuva rouva ja saamme korillisen viinipulloja ja suklaata. Lisäksi viereiseen huoneeseen on katettu meitä varten ruhtinaallinen voileipäpöytä juomineen. Täällä osataan totisesti olla vieraanvaraisia.

Illalla on  läksiäisillanvietto hotellin kabinetissa. Ohjelmassa on ruokailua, josta meinaakin tulla illan pääohjelmanumero. Jokainen saa kuitenkin ruokansa, kaikki tosin eri aikaan, mutta kukaan ei jää nälkäiseksi. Iltaan osallistuu henkilöitä Suomi-Saksa seurasta, Hofin mieskuorolaisia ja isäntäperheet. Katselemme videon, jossa kerrotaan punamullan matkasta Joensuusta Hofiin.

Pekka pitää kiitospuheen Canzonetta –kuoron puolesta ja lahjoja ojennetaan kaikille meistä huolehtineille henkilöille. Nämä ihmiset ovat todella nähneet vaivaa ja pitäneet huolta hyvinvoinnistamme.  Canzonetta laulaa kiitokseksi. Duo Piacevole musisoi ja Pentti esittää serenadeja. Maija-Riitta ja Lauri esiintyvät kanteleen säestyksellä. Canzonetan naiskuoro ”Kanaset”  debytoi kappaleella ”jos saisin mitä sanelin..” Läksiäisillanvietto jatkuu pitkälle yöhön.

13.6. torstai

Tämä aamuherätys tuntuu todella aikaiselta. Eilisen illan valvominen näkyy peilistä.

Rouva Krebs lähtee bussiin mukaan saattamaan meitä Prahaan.

Sää lämpenee. Bussissa on jo suorastaan kuuma. Maisemat  ovat mykistyttävän kauniita. Matkalla pidämme tauon tsekkiläisessä kylpyläkaupungissa nimeltä Karlsbad (Kaarlen kylpylä, tsekiksi Karlovy vary). Kaupunki on nimetty Kaarle IV:n mukaan ja on suurin ja toiseksi vanhin kylpyläpaikka Tsekkoslovakiassa. Näyttää siltä että kaupunki on rakennettu kukkuloiden väliin jäävään laaksoon. Siksikö ilmakin siellä tuntuu olevan trooppisen kostea ja lämmin. Tämä on paikka jossa tehdään yrteillä maustettua Becherovka –aperitiiviä. Pentti oli testannut tätä terveysjuomaa jo edellisillä Prahan matkoilla.

Saavumme Prahaan iltapäivällä ja välittömästi lähdemme kaupungin kiertoajelulle. Tällä kertaa meillä on suomenkielinen opas. Rami saa lepuuttaa aivojaan. Kiertoajelu antaa hyvän käsityksen kaupungin suuruudesta. Pysähdymme vanhaan kaupunkiin - Prahan linnan pihalta on täydellinen näköala kaupunkiin. Tällä näköalapaikalla ei palele. Sää on helteinen - ukkosta enteilevä.

Prahan kulttuuritarjonta alkaa illalla Mozartilla (A Night with Mozart), musiikkiteatteria talossa, jossa Mozart oli asustellut. Toinen puoli  ryhmästä kuuntelee oopperaa: Verdin Rigoletto. Illalla hotellin baarissa maistamme neljän tähden olutta ”neljän tähden hinnalla”.

14.6. perjantai

Vapaapäivä Prahassa. Opimme, miten Metrolla pääsee kätevästi ja loogisesti paikasta toiseen. Siellä kannattaa kuitenkin olla varuillaan taskuvarkaiden takia. Laurin refleksit on tallella – lompakko säilyy taskussa, testattu juttu. Päivä on aurinkoinen ja lämmin, kuin luotu kauniin kaupungin katseluun ja miksei shoppailuun Venceslauksen aukion varrella olevissa kaupoissa. Vanhan kaupungin kapeat kadut houkuttelevat. Väkeä on paljon liikkeellä. Kaarlensillalla on suorastaan tungos.

Viimein nälkäisenä mutta onnellisena ruuan ja juoman ääreen. Ruoka-annokset ovat täällä suuria ja maukkaita. Parhaimmillaan lautasella on puolikas ankka, tuoreita vihanneksia ei kuitenkaan löydy. Ennen illan oopperaa ehdimme juoda lasillisen shamppanjaa oopperatalon parvekkeella, kuten tyyliin sopii. Puitteet ovat kuin vanhasta elokuvasta. Katsomossa monta parvea, punaisella sametilla  ja  kultamaalauksilla koristeltuja aitioita. Odotukset kohoavat korkealle, illan ooppera on Verdin Nabucco.

Odotukset ovatkin kohonneet hieman liian korkealle. Solistien äänenmuodostus kuulostaa omaan korvaani hieman oudolta. Vai olisiko pääsolisti laulanut jo parhaat aariansa ennen näitä päiviä? Kuoro on tämän esityksen parhainta antia. Esityskielikin paljastuu italiaksi kun tuttu ”Va pensiero sullali dorate..” alkaa. Iltaa jatketaan eri suunnilla, kuka missäkin. Jazzklubilla, yökerhossa, hotellin baarissa, yökävelyllä…

15.6. lauantai  

Tänään on helteinen päivä. Ilma on hautovan kuuma ja ukkospilviä näkyy kerääntyvän taivaalle. Suunnistamme kohti Prahan linnaa. Sade alkaa kun nousemme Metrosta. Se tuntuu virkistävältä paljailla käsivarsilla, kun on näin kuuma. Linnaan vievällä kujalla on kaupustelijoita. Grafiikkaa, lasia, nahkatöitä, puuesineitä. Tosiaan - tuliaiset.

Pyhän Vituksen katedraali on niin suuri, että sinne eksyy. Onneksi on mukana Berlitzin Prahan matkaopas ja lukutaito tallella. Löytyy Vencelauksen kappeli jalokivineen. Kellarikryptassa lepää ammoin eläneitä hallitsijoita. Ajan kuluminen menettää merkityksensä tällaisessa paikassa. Voi kokea vahvasti sen, miten ihmisen mieli ja ajatukset yhdistyvät jossain uudessa ulottuvuudessa vuosisatojen takaisiin ajatuksiin. Lienevätkö aavistaneet tehneensä jotain näin kauan säilyvää.

Kuninkaanlinnan Vladislavin salissa voi melkein kuulla hevosten kavioiden kopseen, kun katselee kuluneita lattialankkuja. Näkee että turnajaisia on pidetty. Salin ulkopuolella olevalla kapealla parvekkeella on paksut kivipenkit, jotka aurinko on kuumentanut. Siinä onkin hyvä lämmitellä  ja katsella kun lämmin sade lankeaa puistoon.

Lauantai ilta huipentuu Verdin Requiemiin.

16.6. sunnuntai

Viimeinen päivä Prahassa. Huoneet luovutetaan ja tehdään viimeiset tuliaisostokset. Korunat – omat ja lähimmäisten – pitää tuhlata. Ramin suosittelema Radegast  -olut on hyvää, siihen kuluukin loput.

Vysehradin hautausmaan vieressä, lähellä hotelliamme on viihtyisä ravintola, jonne kokoonnumme syömään matkan päätteeksi yhteistä lounasta. On halausten ja  kiitosten aika. Rami ja Pekka ovat kiitoksensa ja ovat lahjansa ansainneet. Samoin myös Tapsa ja Jari, jotka saivat duoonsa lisäsoittimet: huuliharput.

Kun katson ympärilleni, näen iloisia ja  tyytyväisiä ilmeitä. Laulajat ovat oppineet tuntemaan toisiaan, jakaneet yhteisiä kokemuksia ja näkyjä. Tulevaisuus näyttää miten tämä kaikki on meitä rakentanut. Matkamme on ollut hyvä ja monipuolinen.

Edessä on lento Helsinkiin.